Just tuossa tarkastin, että oon ollu täällä jo 3 kuukautta sekä 23 päivää eli viikon päästä tulee täyteen neljä kuukautta! Plus, ens viikolla on vain yksi viikko siihen, että tuun jouluksi kotiin 😍 Mä oon niin innoissani, ja ihan rehellisesti sanoen koti-ikävä on jo valtava. Lenan kanssa ollaan juteltu tosi paljon jouluksi kotiin menemisestä, ja molemmat ollaan sitä mieltä, että just nyt on täydellinen aika päästä käymään kotona vähän virkistäytymässä tästä au pair -arjesta.
Tää viikko on kylläkin ollu mulle melkein kuin lomaviikko, sillä mulla oli "töitä" vain maanantaina ja tiistaina, koska tällä viikolla Espanjassa oli pyhäpäivät keskiviikkona ja perjantaina, jolloin lapset ei menny kouluun eikä vanhemmat töihin. Ja hyvä esimerkki siitä, että ollaan joustavia noiden vanhempien kanssa suuntaan jos toiseen on se, että torstaina vanhemmat olivat töissä mutta lapset eivät olleet koulussa, eli mun ois pitänyt olla tytön kanssa päivällä. Mutta tuo äiti järkkäsi asian niin, että hän vei tytön omalle äidilleen hoitoon, jotta mä saisin pitkän viiden päivän vapaan. Ja olen kyllä nauttinut; keskiviikko meni kotona rentoutuen ja meillä oli silloin tytön 4-vuotissynttärit, torstaina kävin shoppailemassa, perjantaina opiskelin kun opiskelu jäi aiemmin viikolla hieman vähäiseksi, ja - tietenkin - illalla mentiin tyttöjen kanssa kylille pyörähtämään. Tämän päivän aloitin nukkumalla pitkään, sitten käytiin Lenan kanssa kahvilla ja nyt istun tätä kirjoittamassa. Loppupäivän suunnitelmat on lähteä illalla Durangoon fiestoille, ja huomenna mennään Lenan kanssa sinne hotelliin (vihdoin ja viimein) saunomaan ja syömään.
Ja noista fiestoista sen verran, että viime fiestoista on tooosi pitkä aika, ja eilen ruokapöydässä vanhemmat vaati, että mä menen Durangoon pitämään hauskaa, koska fiestat talvella on harvinaisia. Sanoin, että olen kyllä menossa, mutta aion tulla viimeisellä bussilla takaisin ennen puoltayötä. He naureskelivat ja sanoivat, että kotiin ei oo mitään asiaa tulla ennen kello kolmea aamuyöllä ja että he pitävät ovet lukossa siihen asti. Joten saa nähdä monelta löydän tieni kotiin, huomenna kuitenkin täytyy puoliltapäivin sinne hotellille mennä😅
Että tällaiset pikaiset kuulumiset täältä! Päälimmäisenä ajatuksena on siis se, että jokainen päivä on lähempänä sitä, että pääsen kotiin. Ja ei täällä todellakaan kamalaa ole; tänänkin aamuna kyllä sydäntä lämmitti, kun molemmat ipanat juoksivat antamaan halit. Sekä noi vanhemmat on niin huipputyyppejä, että olen vain miettinyt, kuinka onnekas olenkaan ollessani juuri tässä perheessä 😍
Tämän kuvan siivittämänä totean vain, että koti on aina kuitenkin koti ja nähdään pian Suomi! ♥
